Halavatun Papat...

Työjutuista en tähän kokoelmaan paljoa kirjoittele, paitsi nyt. Eli vietimme virikkeistä yhteistyö-päivää Bodomin Kartanolla tänään. Luonnollisesti tilaisuus sisälsi tärkeää ja rakentavaa asiaa Kuivan ja Tuoreen sadanpäämiesten kera, mutta aamupäivän virikkeellisin anti oli parin tunnin Pappa-mopo paraati.

Ilma oli aavistuksen märkä ja ajaessakin saimme niskaamme muutaman kipakan kuuron, mutta se ei lannistanut sitä riemuista kokemusta, minkä Halvatun Papat mopoineen meille tarjosivat.











Siinä vanhakin nuortui (vai pitäisikö sanoa pappautui) kun päräytin poljettavan, ruosteisen, manuaali-vaihteisen, 1,5 hv yksipyttyisen kaksitahti-koneen käyntiin ja kaarroin sen ensi kertaa koekierroksille parkkipaikalle. Siinä oli suurta riemun tunnetta vanhan motoristin sielussa, eikä koko reissun aikana voinut olla hymyilemättä leveästi kokemukselle.

Alku sujui hieman "kompuroiden" kun kaikki totuttelivat ajokkinsa hallintaan ja muutamat tiukat ylämäet meinasivat lannistaa innostuksen mopon hyytyessä lähes sammumispisteeseen. Kun puolenvälin kohdalla pysähdyimme termarikahville ja maukkaalle sämpylälle, repesi kaikkien sisäinen pikkupoika esiin kun kaarsimme uudelleen baanalle.

Pään sisällä soi Easy Riderin tunnari kun kaikki käänsivät kahvat kaakkoon ja putki punaisena heijasimme vuoron perään tiukkoja ohituksia lähes neljänkymmenen kilometrin huippuvauhdeissa. Massa auttoi ohituksiin loivissa alamäissä, kun taas pienikin vastamäki sai muut ohittamaan meikäläisen infernaalisilla ajolinjoilla..

Lopuksi kaarsimme näpit ja varpaat jäässä sekä rillit huurussa takaisin varikolle ja homma kruunattiin vielä henkilökohtaisilla valokuvilla, jotka saadaan virallisiin diplomeihin tapahtumasta.

Pappa-mopo EI OLE Lälläripyörä!

Ennen Internettiä, Kännykkää ja Pyörää...

Viikon verran olen uppoutunut mieli-kirjailijani viimeisimpään teokseen sarjasta Maan Lapset. Kymmenen vuotta vilahti taas, kun sarjan viimeisin (viimeinen) osa "Maalattujen Luolien Maa" näki päivänvalon reilu kuukausi sitten. Olen ahminut kirjaa maltillisen säästeliäästi, sillä näiden opusten huonoin puoli on se, että ne auttamatta loppuvat.

Ensimmäinen tutustuminen sarjan alkuun tapahtui kohdallani yli 25 vuotta sitten, kun luin ensimmäisen "Luolakarhun Klaani" osan. Kirjailija on luonut kuvitteellisen, mutta hyvin visualisoidun näkemyksen 30.000 vuoden taakse, jolloin ihmiset elivät karua, villiä, jopa alkeellista elämää, mutta silti hyvin monipuolista, jännittävää, innovatiivista ja tunteikasta aikaa johon lukija tempautuu autuaasti mukaan.

Aloitin seuraamaan Aylan elämää, kun kolme kirjaa oli ilmestynyt ja sain omaksi neljännen vuonna 1991 jouluna ollessani armeijassa. Seuraavaa osaa saikin sitten odotella tuskalliset kymmenen vuotta ja tätä viimeistä toiset kymmenen.

Rakentavana negatiivisena kritiikkinä kirjassa pidän kirjailijan jatkuvaa palaamista aiempien osien tapahtumiin, kuin lukija olisi asiat unohtanut, vaikkakin viimeisessä osassa J.M.Auel ei tähän ole niin pahasti syyllistynyt, kuten edellisessä Luolien Suojatit-kirjassaan.

Samoin yksityiskohtainen maisemien ja kasvillisuuksien pikkutarkka inventaario tuntuu (ainakin seuraavilla lukukerroilla) hivenen puuduttavalta, mutta onneksi ne voi kelata nopeasti ohi..

Myös päähenkilön Aylan ylenpalttinen paremmuus ja miltei ärsyttävä vaatimattomuus ja täydellisyys on samalla nautittavaa sekä tuskallista. Olen kuitenkin joka kerta palatessani uudelleen ja uudelleen kirjoihin löytänyt uusia näkökulmia hahmoista ja tapahtumista, mikä saakin sarjan ansaitsemaan ainakin minun suositukseni jatkossakin.

Tarinan eteneminen hahmojen ympärillä on mielenkiintoista ja nautittavaa. Kirjailija on luonut täysin uskottavan ja realistisen miljöön tapahtumille sekä todelliselta vaikuttavan hierarkian kauan sitten kadonneiden esi-isiemme keskuuteen. Myös sen, kuinka yksinkertaisilla keksinnöillä on ollut valtava merkitys ihmisen kehitykseen, ja kuinka unohdetussa menneisyydessä ihmisluonto on muovannut ympärilleen harmonisen ja järkeillyn uskomuksen alkeellisessa elämässään; mistä kaikki on alkanut ja mihin kukin joutuu jättäessään maallisen taipaleen. Ja mikä on elämän tarkoitus.

Eikä muinainen elämänmeno todellakaan tunnu lukiessa alkeelliselta, vaan monipuoliselta, rikkaalta ja antoisalta.

Jokainen voi lukiessaan uppoutua syvemminkin noihin henkimaailman asioihin, tai nauttia monisäikeisistä ihmisten välisistä suhteista tai puhtaasti heittäytyä suureen seikkailuun tuhansia vuosia menneisyydessä... Minä jatkan nyt lukemista ja suosittelen kirjoja lämpimästi kaikille!

Niin.. Lennot on ostettu!

Se piti tietenkin kommentoida, jotta lentoliput on investoitu reissuun (jota varten tämä blogikin on tehty), eli perjantaina 25.11 tänä vuonna istahdamme Finnairin turistiluokkaan polvet suussa yhdeksitoista tunniksi ja laskeudumme Bangkokiin lauantaina aamu-seiskalta paikallista aikaa (mikäli aikataulut pitävät..) JIPII!!



HS 27.5.2011 - Wulffmorgenthaler

 

Juhlahumua ja Järveilyä Kuopion tienoilla

Talviloma huipentui Kuopion reissuun 20.-23.5.

Päristelimme Saulin kera perjantaina ensin Syvänniemelle josta suoraan Juppien mökille Pettäisen rantaan. Tunnelma oli kriittisen odottava, sillä sunnuntaina osallistuisimme kukin tahoillamme Nooran rippijuhliin; Sale kummin ominaisuudessa mikä kaikkine toimintoineen kirkossa ei "ohuemmin kristillistä" sankariamme lämmittänyt, ja minua kekä olin lupautunut heikkoina hetkinäni videokuvaamaan tapahtuman. No minun roolini oli pälyillä tilannetta salin takaosasta ja välillä sivultakin, eli saatoin halutessani myös piipahdella aulan puolella kun tarve vaati...

Sale-eno

Sääm "Tarantino"

Kaiken sen tuskailun jälkeen Sunnuntain kuviot sujuivat mainiosti ja varsinkin Syvänniemellä pidetty rippijuhla oli tarjoiluineen ja vieraineen vertaansa vailla.

Eli kyllä meillä kaikilla oli niin maan perusteellisen mukavaa! Onnea vielä Nooralle ja lämmin kiitos kaikille, etenkin tarjoiluihin aikansa ja sielunsa antaneille.. NAM!

Osaltani toivon, että kuvaamani materiaali on edes osaltaan sellaista vapisematonta jotta siitä saa edes jonkinlaisen koosteen aikaiseksi. Parhaani yritin ja kaikkeni annoin.

Noora oli oikein viehättävä kaiken aikaa ja pohdin myös ettei siitä ole kuin nanosekunti, kun kolmisin enon ja Norden kera tehtiin hiekkalinnaa ja sokerihuppelissa opeteltiin pokemon-hipan sääntöjä, jotka ensi kertaa kuullessani eivät ihan kaikkein simppeleimmästä päästä olleet.. okei Norde oli 4v, pumpattu täyteen karkkia ja limua ja oltu koko päivä möksällä puuhaten kaikkea mahdollista. Tullessaan isänsä ilmoitti olleensa koko päivän Pokemon-hippaa töissä, joten hänestäkään ei silloin saatu pelaajaa..

Osku, Noora ja Laura oikein juhlallisina Syvänniemellä

Vaikka kauhea natkutus olikin ennalta (Saulin toimesta) mm. juhlan vaatimasta pukeutumisetiketistä, viihtyi kummisetä Sale oikein mallikkaasti kulmahousuissa kuin olisi normaalimpikin asukokonaisuus kyseessä.

Kyllä puku miehen tekee ja ainakin osaltani oli ihan mukavaa steppailla hieman juhlallisemmissa tamineissa kun melko harvoin pääsee vastaavaa toteuttamaan..

Järveilyä Juppien möksällä ennen ja jälkeen sunnuntain.

Vaikka viikonlopun huipputapahtuma olikin Nooran rippijuhlat, nautimme luvattoman tehokkaasti muun ajan mökkeilyn mukavuuksista saunoen, grillaten, uistellen ja tsillaten... Näkyi muutama vaahtopääkin vaikka oli melko tyyntä...

Perjantaina kiepahdimme kolme varttia järvellä moottoria testaamassa ja nappasihan Nuutti tietenkin pikku hauenkin (1 kg) jonka isänsä Harri suolasi ja grillasi. Melkoinen makuelämys...

Uusi moottori osoittautui verrattomaksi työkaluksi kokonsa, äänettömyytensä, tehokkuutensa ja käyttöaikansa puolesta. Oikein näppärä järviliikunta-väline.

Toukokuu näytti parhaimmat puolensa mökkeilyssä, sillä nyt luonto heräilee parhaimmillaan, päivät ovat pitkiä ja lämpimiä ..jopa helteisiä, yöt maltillisen viileitä, eikä ötököistä ole mainittavaa haittaa. Vain hyytävän kylmä järvivesi jätti toivottamatta syliinsä edes saunasta.. paitsi luupää-ystäväni Sauli joka molautti sydänkohtausta uhmaten syvyyksiin pari kertaa... Saunasta kylläkin..

Pettäinen oli parhaimmillaan koko viikonlopun, emmekä malttaneet pysyä pois järveltä sunnuntaina juhlien jälkeenkään, kun siirryille miehissä mökille. Pakkasimme veneeseen makkaraa, olutta ja muutamat halot.. matkassa Harri, Sale, Sääm ja Nuno ja ajelimme tunnin verran tois puolen vettä kasaamaan nuotiota ja paistamaan makkaraa.. Kyllä elämä on ihanaa.

Laivakoiraksi muuntautunut Nuno viihtyy miltei missä vain, eikä kiikkerä savolaismallinen paattimmekaan ole poikkeus. Uusi moottori vei meidät määränpäähämme ennen kuin huomasimmekaan. Ainoastaan kala jäi nappaamatta matkalta vaikka kuinka sivusimme "parhaita" kalapaikkoja.. Kun ei syö niin ei syö!

 

Kuten mainittua, onneksemme kassissa oli makkaraa matkassa, niin emme jääneet ilman evästä..

Palattuamme oli taasen saunan aika joka lämpeni tehokkaan nopsasti odottaen ahnaita löylyttäjiä lauteilleen. Kirkas järvivesi jäi odottamaan plutaajia saaden vain saulin käymään viileässä syleilyssään. Onneksi saunaan kannetusta vedestä saa aikaiseksi mielyttävän kylvyn sisätiloissa.. Ilta jatkui mukavalla jutustelulla olutmukien kera kunnes päivän rupeama alkoi painaa unihiekkaa silmiin ja yksitellen kukin hiipi makuusijoilleen yön pimettyä. Hieno keikka taas kertakaikkiaan.

MM-Finaalin Kisastudio Leppä-Dangerissa

Kun pääsimme takaisin sivistykseen Kaakan perukoilta, pakkasimme kisapaidat matkaan ja lähdimme aloittelemaan Hermeettiseen finaaliin valmistautumista Leppävaaraan. Aloittelimme tunnelman luomista tiukalla Frisbee-Golfilla jota viralliset kisa-maltaat säestivät maltillisesti tietenkin.

Tunnelma oli odottavan jännittynyt kun kiekko putosi ensi kerran jäähän. Ja tuota jännitystä jatkui (varmasti koko suomessa) kunnes koimme ensimmäisen karvaan pettymyksen Ruotsin tehdessä avausmaalin toisen erän aikana. Jännitystä jatkui erän loppuun asti kun Suomen Leijonat tasoittivat mielestäni hyvinkin ruotsalaisella metodilla vain 7 sekuntia ennen erän loppua lukemiin 1-1 ja pääsimme levollisimmin mielin viimeiselle erätauolle..

Kun Rakkaat naapurin-Håkanimme kokivat sinisen minuutin Suomen mennessä johtoon kahdella maalilla, olimme vielä hyvin varovaisen optimistisia pelin lopputuloksesta; ollaanhan vastaavasta, jopa paremmasta jääty nuolemaan näppejämme niin monasti aiemminkin. Ja erää oli vielä 16 min jäljellä.

Kun sitten tuli neljäs ja vielä viides osuma, niin koko Suomi räjähti. Ja kuudennen sinetin jälkeen olimmekin valmiit kuudentoista vuoden odotuksen jälkeen juhlimaan salettia mestaruutta!

KIITOS SUOMEN LEIJONAT!

Lätkää, Viisut, Korttia, Grilliä, Puuhommia Nummipusulan Kaakassa!

Tapahtumarikas loppuviikko sai parhaimman päätöksen, kun Suomen Leijonat nöyryyttivät rakkaat naapurimme Håkan Svenssonit veret seisauttavassa finaalissa Bratislavassa lukemin 1-6. Tappis ja minä aloitimme "talviloman" perjantaina, joten suuntasimme Systerin mökille Kaakaan. Myös Sale oli mukana raskaan päivystysviikon päätteeksi, eli kasassa oli Talvireissu-kolmikko kokonaisuudessaan.

Varikkokäynnillä Karkkilan S-marketissa takakontti täyttyi gourmee-eineksistä ja riittävällä määrällä virvokkeita viikonlopun koitoksia varten. Saavuimme suunnitellussa aikataulussa Kaakan loma-paratiisiin ja aloimme hetikohta työstämään saunaa mummo-löylytys kuntoon. Iltapalaksi paistoimme suomalaista vihannespataa, eli grillasimme vaihtelevan otannan makkaroita jokaiseen makuun. Sauli kritisoi Kebab-grillimakkaraa, mutta muu ryhmä ei paljoa valitellut.

Koska illan pääohjelma oli Suomen peli Venäjää vastaan, emme tuhlanneet aikaa monimutkaisempiin keittiötaikoihin. Saimme myös Sanghai-turnauksen käyntiin pelaten ennen ja jälkeen matsin kaikkiaan viisi kierrosta siten, että lopputulemana ei kovin kaksisia eroja syntynyt.. Maksut vitosen sisällä, Tapsa johdossa.

Leijonat ärisivät makeasti illalla ja Granholmin ilmaveivi kruunasi loppulukemat Suomelle fantastisesti. Ilta kääntyi yöksi ennen kuin huomasimmekaan ja pääsimme nauttimaan aamun valkenemisesta kun oli aika ummistaa nahka-läpysköjä silmien edessä.

Lauantai 14.5.2011 - Puuhommat kutsuvat..

Maittavan aamiaisen jälkeen astelimme pihamaastoon tarkoituksena lunastaa oikeus mökkeilyyn muutaman tunnin puuhommilla. Sauli tarttui sahaan ja työstimme viitisen puuta metrin kangiksi. Kunto tuntui olevan kaikilla kohdillaan, kun saimme rupeaman päätökseen kolmen maissa. Ilma oli onneksemme sateeton, vaikka yrittikin hieman ripsiä kesken touhun. Kyllä muuten sauna ja maltainen pirtelö maittoi lauteilla...

Kun suurimmat tikut, pihkat ja hiet oli kylvetty pois, aloimme valmistella illan menyytä, johon Sauli ammensi osaamisensa. Tapsan kanssa pysyimme poissa jaloista hoitaen lähinnä oheistyöt perunoiden kuorimisen, kattamisen ja pientä pilkkomista.. Sitten pari kierrosta Sanghaita ja ei kun pöytään. Mmmm!!

    



Kaakan Mestari

Kun vatsa tuli täytettyä, jatkoimme tiukkaakin tiukempaa kortti-turnausta ja kymmenen aikoihin taustalla kuuntelimme Euroviisujen antia hieman ahdistunein mielin. Vaikka kansallismielisyys kehoitti kannustamaan Suomen edustajaa voitokkaisiin pisteytyksiin, ei homma kokonaisuudessaan vaikuttanut ryhmäämme. Pistelaskun alkaessa päätimme hiljaisella ryhmämielipiteellä vaihtaa kanavaa (kun Paradice Oscar oli melko pisteetön..) ja keskittyä kortin pelaamiseen.



Sunnuntai aukesi väsyneissä merkeissä Kaakassa. Tulokset tarkistettua Tapsa kruunattiin voittajaksi, Sääm kärsi murska-tappion ja Sauli tyypilliseen tapaan oli statistin roolissa pelattuaan kymmenen peliä häviten kaikkiaan 50 senttiä. Surkeaa. Aamusaunan ja paikkojen siistimisen jälkeen Peogeot käynnistyi ja suuntasimme kohti sivistystä ja Jääkiekon MM-Finaalia.

Lisäys kotimatkalta:

Matkalla nousi keskusteluun hauska/mielenkiintoinen aihe: Onko HAI nisäkäs vai kala? Tapio heitti takapenkiltä melko vakuuttavalla rinta-äänellä jotta hai on nisäkäs, koska se synnyttää eläviä poikasia ja imettää niitä.. Siinä määrin varman oloisesti mies argumenttinsä esitti että etupenkki joitui asiaa pohtimaan oikein vakavasti. Kaikilla oli selvä tieto, että valas ja delfiini ovat nisäkkäitä, mutta hai, tuo valtamerien messevä kelmi, kaikkien leffojen takuuvarma pahis.. Elää meressä ja omaa kidukset.. Olisiko todella niin, että tuon merien kaikkiruokaisen jätemyllyn elämä alkaisi herttaisen äiti-hain helmoissa nisää imutellen ja hakien turvaa vanhempansa suojassa..

"Valtamerien vaarallisin nisäkäs.."

 Aihe meni siinä määrin vakavaksi, että piti kilauttaa kaverille, joka epäuskoisesti googlasi asian samoin tein.

  

Tässä vaiheessa takapenkki alkoi hieman yskiä ja alkoi kuulua epäröiviä kommentteja kuten: "luulisin"
"käsittääkseni"
"olen kuullut"
"saatan olla väärässä..."
"ehkä kuitenkin.."

Niinhän Antti puhelimitse meitä valisti, että hai on rustokala, tai kala riippuen rodusta. Tapsakin joutui lopulta pyörtämään faktana ilmaisemansa totuuden ja tulimme kokonaisuudessaan siihen mielipiteeseen, että asiaa kuin asiaa voi esittää kuulijoille ihan niin faktana kuin omalla taidollaan ja perusteluillaan kehtaa. Ja kun uskoo asiaan itse, niin vain taivas on rajana. Tämä on fakta.